Joskus on osattava luovuttaa

tyttöjaleijaBYHaoJanChang
Kuva: HaoJan Chang, creative commons

Olen niellyt koukkuineen ja siimoineen perisuomalaisen ajatuksen siitä, että periksi ei anneta. Sinänsä sitkeys on hyvä ominaisuus. Jos tavoittelee jotakin mielekästä tai tärkeää, ei kannata antaa periksi heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla. Mutta mitä jos tekeminen on alun perin ollut hölmöä, haitallista tai epämielekästä? Tai muuttunut sellaiseksi matkan varrella?

Nuorempana esimerkiksi luin kirjat alusta loppuun ne kerran aloitettuani, ihan sama oliko lukeminen kivaa vai ei. Muistan esimerkiksi millaista tervanjuontia oli tarpoa teini-ikäisenä läpi Moby Dick. Kukaan ei pakottanut minua lukemaan tuota järkälettä, mutta kun olin siihen kerran tarttunut, ei kesken jättäminen tullut kyseeseen. Luvouttaminen olisi ollut noloa.

Työelämä tuo eteen luovuttamiskysymyksiä, jotka vaikuttavat huomattavasti useampiin ihmisiin kuin se, luenko Moby Dickin loppuun vai en. Tein tässä hiljan päätöksen lopettaa erään keikkatyösuhteen. Aluksi kuvio vaikutti mielenkiintoiselta ja haastavalta viestinnän tehtävältä. Homma lähti kuitenkin luisumaan pieleen heti alkumetreiltä. Minulla olisi mielellään teetetty ilmaiseksi kaikenlaista ja kun muistutin ettei tällaisesta tehtävästä ole vielä sovittu palkkiota, vedettiin homma minulta pois. Työvälineet olivat puutteelliset ja viestintään suhtauduttiin yliolkaisesti. Jostain syystä myös ymmärsimme toisiamme jatkuvasti väärin tehtävänantajani kanssa, vaikka kummallakin oli aito halu sopia asioista. Kun lopulta palkkionmaksussakin tuli ongelmia ja erimielisyyksiä, tuskastuin lopullisesti.

Selkäydinreaktioni luovuttamiseen oli, että enhän minä voi! Muut jäävät pulaan ja joku saattaa suuttuakin! Heitin kuitenkin tämän tunnereaktion syrjään ja puntaroin jatkamisen ja lopettamisen hyviä puolia. Tilanne oli järjellä ajatellen aivan selvä: en halunnut tärvätä koko kesää toimeksiannon kanssa tappelemiseen, vielä kun palkkiot olivat erittäin pienet eikä palkkionmaksukaan sujunut niin kuin sen pitäisi. Ratkaisu oli helppo ja selkeä, enkä ole katunut hetkeäkään.

Elämäntaipaleessa on se mahtava ominaisuus, että kokemuksistaan voi oppia. Olenkin tehnyt jo vuosia tietoista työtä oppiakseni luovuttamaan. Päätä ei ole pakko hakata seinään vain siksi, että tuli sen aloittaneeksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *